Relaaminen - hyvinvointimme unohtunut palanen

Valmentajana sanoisin, että kaikista hyvinvoinnin osa-alueista juuri relaaminen on se kaikista vaikein palanen toteuttaa useimmille. Monille sen tarvitsisi olla se aivan ensimmäinen asia, ennen treeniä tai edes ravintoasioihin keskittymistä. Kun stressilevelit huitelevat taivaissa, on muutosten tekeminen pysyvästi muilla osa-alueilla vaikeampaa. 

Read More

Treenaamisesta, syömisestä, kivusta ja stressistä

Olen oppinut niin suurta kiitollisuutta ja armollisuutta kehostani, että en edes halua ajatella miten ankara ja kriittinen olen ollut kroppaani kohtaan joskus aiemmin. On ihan mahtavaa vetää maasta mummopainoilla kun ei ole vuoteen tehnyt maastavetoa. Tai juosta ylös portaat kun selkä ei enää kipeydykään. En jaksa oikein miettiä kehoni ulkonäköä, johon olen tässä elämässä keskittynyt jo ihan tarpeeksi, vaan keskityn enemmän siihen mitä se pystyy tekemään nyt ja mihin se varmasti kohta pystyy kun harjoittelen. Toki ennemmin olisin ottanut nämä opit muuten kuin kivun kautta, mutta en tiedä olisiko se ollut kaltaiselleni jääräpäälle mahdollista.

Read More